Tekijä: Toimitus

Sananvapauden sisältö Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Sananvapaudella on keskeinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa. Sananvapauteen kuuluu mielipiteiden ilmaisu, vastaanottaminen ja jakaminen ilman ennakollista puuttumista. Sananvapauteen kuuluu kärjekkäiden, provosoivien ja jopa loukkaavien ilmaisujen esittäminen, kunhan ei ylitetä sitä, mitä voidaan pitää yleisesti hyväksyttävänä. -Journalistiliitto Journalistiliiton mukaan median toiminta ei perustu ainoastaan lainsädääntöön. Median toimintaa sääntelee Julkisen sanan neuvosto (JSN), joka on julkaissut journalistin eettiset ohjeet. Journalistin ohjeet menevät pidemmälle kuin lainsäädäntö. Ohjeissa on säädetty median eettisistä säännöistä, joita jokainen Julkisen sanan neuvostoon kuuluva media noudattaa.

Read More

Minun ukki on Karjalasta, joutui muuttamaan pois 10 vuotiaana yksin hevosella. Ei ollut helppo matka, kun ei voinutkaan palata kotiin. Koko elämään vaikutti tuo trauma. Ja seuraaviin sukupolviin myös, eli minun vanhempiin, perheeseen ja minuun. 90-luvulla Mauno Koivistolle tarjottiin, että Karjalan saisi takaisin. Ei ottanut. Karjala oli hieno paikka. Luontoa, järviä, peltoja. Viipurissa oli hieno satoja pukutehtaita, kelloliikkeitä, kultateollisuutta, hattutehtaita, hienoja kauppoja ja ravintoloita, rantoja ja paljon tanssia, paljon musiikkia. Soittajia arvostettiin ja elämä oli hauskaa. Toki ahkeraa väkeä oli Karjala täynnä yleisesti, maata viljeltiin ja karjaa oli. Kunnon kestit ja hyvät seudut. Eipä ole Karjalaa enää meillä, pitäisikö olla?…

Read More

“Amerikkalainen teknologiamiljardööri Elon Musk on ostanut sosiaalisen median suur-alustan Twitterin.” Otsikot joka puolella huutavat tätä uutista. Tosiasiassa kauppoja ei vielä ole tehty, Twitter on vasta hyväksynyt Muskin ostotarjouksen. Lopulliseksi kauppahinnaksi tuli hieman alle 44 miljardia euroa. Osakkeen kappalehinta oli 54,2 dollaria eli Musk ostaa noin 800 miljoonaa Twitter-osaketta. Muskin motiivi Elon Musk on aiemmin luvannut edesauttaa sananvapautta ja tehdä algoritmeistä julkisia. Hän on puhunut myös uudesta tunnistautumisvelvoitteesta. Lue lisää aiheesta:

Read More

Hallitus pyytää lausuntoja 2.5. kello 16.15 mennessä koskien tartuntautilain muutoksia. Hallituksen esitys tartuntatautilain väliaikaisista muutoksista pyydetään lausuntoja keskeisiltä toimijoilta. Useista säännöksistä on tarkoitus luopua. Voimaan jäisivät lähinnä yleiset hygieniavelvoitteet sekä mahdollisuus asettaa rajoituksia epidemiatilanteen niin vaatiessa. Lausuntoaika päättyy maanantaina 2.5. klo 16.15. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan ravintolatoimintaa voitaisiin tarvittaessa rajoittaa, ja niistä päättäisivät jatkossa valtioneuvoston sijaan kunnat ja aluehallintovirasto. Lakimuutoksen myötä koronapassia ei olisi mahdollista käyttää koronarajoitusten vaihtoehtona, jos rajoituksiin jouduttaisiin tulevaisuudessa turvautumaan. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2022. Lähde: https://stm.fi/-/tartuntatautilain-muutoksista-pyydetaan-lausuntoja-tarkoituksena-luopua-useista-saannoksista

Read More