Hybridipäivitys valmiuslakiin
Eduskunta on hyväksynyt 7.7. oikeusministeriössä keväällä pikavauhdilla valmistellun valmiuslain päivityksen.
“Päivityksen myötä vakava hybridivaikuttaminen voi johtaa valmiuslain poikkeusolovaltuuksien käyttöönottoon.”
-oikeusministerio.fi
Perustuslakivaliokunta edellytti lain säätämistä perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Oikeusministeriön tiedotteen mukaan eduskunta teki päätöksensä varsin harvoin käytetyssä kiireellisessä perustuslain säätämisjärjestyksessä, mikä edellyttää vähintään viiden kuudesosan enemmistöä.
“Suomen ja Euroopan turvallisuustilanne on viime kuukausina muuttunut perustavanlaatuisesti ja varsinkin erilaisen hybridivaikuttamisen riski on kasvanut. Olen iloinen, että valmiuslakiin saatiin näin nopeasti ja eduskunnan laajalla tuella lisättyä uusi poikkeusoloperuste, joka kattaa erityisesti hybridiuhat.” oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kommentoi.
Eduskunnan nyt hyväksymä laki on tarkoitus perjantaina 8.7. esitellä tasavallan presidentin vahvistettavaksi.
Valmiuslain kokonaisuudistus myös työn alla
Oikeusministeriössä on käynnistynyt myös valmiuslain kokonaisuudistus.
Oikeusministeriön mukaan työn tavoitteena on saattaa valmiuslaki vastaamaan “nykyaikaista käsitystä yhteiskunnan kokonaisturvallisuudesta ja sitä uhkaavista tekijöistä.” Uudistuksen arvioidaan vievän 3,5-4 vuotta.
Tämä(kin) hallitus olisi pitänyt kaataa aikoja sitten.
Ei voi olla niin että suomalaisten rahoja heitellään miljardi tolkulla ulkomaille ja ulkomaalaisille, samaan aikaan kun suomalaisille ei riitä edes promilea siitä takaamaan terveyspalvelut.
Ihan uskomattomaksi on tämä ns. “demokratia” mennyt.
Suunitelma etenee piikki poistaa eläkettä nauttivat ja keinoruoka pudottaa eliniän 50v. Ny kukaan ei huomaa keinoteltuja eläkkeitä ja hyväveli juhlii