Valtioneuvoston uusi tutkimus vihapuheesta verkossa
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaosasto on julkaissut 20.6. Valtioneuvoston kanslian kustantaman tutkimuksen “Verkkoviha – Vihapuheen tuottajien ja levittäjien verkostot, toimintamuodot ja motiivit”.
Tutkijoiden mukaan tutkimuksen tarkoitus on “lisätä ymmärrystä vihapuheen tuottajista ja levittäjistä.”
“Vihapuhetta on monenlaista. Sitä ovat esimerkiksi suvaitsemattomat ilmaisut, jotka perustuvat yksilön tai ryhmän etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen. Vihapuhe loukkaa toisten ihmisarvoa ja lietsoo syrjivään toimintaan.”
–Verkkoviha-tutkimus
Suhtautuminen kirjavaa
Tutkimuksen mukaan vihapuhe on aihe, joka herättää tunteita ja jakaa mielipiteitä.
“Suhtautuminen vihapuheeseen on hyvin polarisoitunut: osa kaipaa tiukempia toimia vihapuheen hillitsemiseksi, kun taas toiset pelkäävät vihapuheen vastaisten toimien väistämättä kaventavan sananvapautta ja tarkoittavan jopa sensuuria.”
-Verkkoviha-tutkimus
Ratkaisuiksi tutkijat esittävät mm. tutkimustiedon tuottamista, toimintaohjelmia verkkovihan levittäjille, yleisön tietämyksen lisäämistä, vuoropuhelun edistämistä, verkkokeskusteluiden seuraamista, verkkovihan ennaltaehkäisyä ja lisäresursseja poliisille verkkovihan vastaisiin toimiin.
Suomen laki vihapuheesta
Suomen laissa ei ole määritelmää vihapuheelle. Juridisesti vihapuhe voi olla rangaistavaa silloin, jos kyseessä on esim. laiton uhkaus, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaus tai laiton häirintä.
Sananvapauteen erikoistunut juristi Jussi Kari kommentoi tutkinnan ja tuomioiden olevan sattumanvaraisia.
“Kunnianloukkausjutut menevät noppaa heittämällä.
Poliisi jättää tutkimatta ja syyttäjä syyttämättä miten sattuu.
Tuomioistuin taas tuomitsee melko linjakkaasti.”
-Jussi Kari, lakimies
Poliisin mielipide
Ylikomisario Jari Taponen kommentoi, että Suomessa ei ole ennakkosensuuria ja täällä voi puhua varsin vapaasti, vaikka kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkaus ovat rangaistavia tekoja.
Hän tuo esiin uuden näkökulman sananvapaudesta:
“Vihapuhe rajoittaa kohteen sananvapautta, sillä vihapuheen ja väkivallan pelossa alisteisessa asemassa jo valmiiksi oleva ei uskalla puhua.”
-Ylikomisario Taponen
Oikeusministeriö: “Vihapuhe kaventaa yhteiskunnallista keskustelua”
Oikeusministeriö koordinoi 1.4.2021 – 31.3.2023 käynnissä olevaa Osaavat-hanketta, jonka tarkoituksena on kehittää vihapuheen vastaista työtä eri alojen ammattilaisten osaamista kehittämällä.
Hankkeessa mm. koulutetaan poliiseja ja koulutussektorin viranomaisia.
Hankepäällikkö Milla Aaltonen kommentoi aihetta.
“Hyvässä yhteiskunnassa kaikki saavat tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat ja ilmaista mielipiteensä ilman pelkoa. Viharikokset ja vihapuhe ovat ongelmia, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan yhteistä toimintaa eri hallinnonaloilla ja päätöksenteon tasoilla.”
-Milla Aaltonen, Osaavat-hankkeen hankepäällikkö
Vihapuhetta valtakunnantasolla
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen tunnetaan vihapuheen vastaisesta taistelustaan ja hän on nostanut useita syytteitä esim. sopimattomaksi katsomastaan poliitikkojen verkkokirjoittelusta.
“Vihapuheella on tänä päivänä poliittinen voima. Vihapuhe on ääriekstremistiryhmien keskeinen väline.”
-Valtakunnansyyttäjä Toiviainen
Toiviainen on nostanut syytteet mm. Mauri Peltokankaan (PS) ja Päivi Räsäsen (KD) kirjoituksista.
Käräjäoikeus on hylännyt syytteet.
Mitä mieltä aiheesta?
no, huh. valtamediat levittää russovihaa joka tuutista. parempaa vihan lietsontaako???😜
Vihapuhe, se kai pitäisi ensin määritellä pysyen realistisessa ajattelussa. Vihapuheen perustana tulisi olla valehtelu. Valehtelun paljastaminen ei koskaan saa olla vihapuhetta. Uusista suunnitelmista ja tavoitteista kertominen, vaikka se ei kaikkia miellytä, ei saa olla vihapuhetta tai kiihottamista. Tapahtumista tosiasioihin perustuen tiedottaminen ai saa olla vihapuhetta.
Sen sijaan että määriteltäisiin, mikä on vihapuhetta, pitäisi kansalaisille ohjeistaa, mikä ei ole vihapuhetta.
Valtioneuvoston tutkimus näyttää sananvapauden rajoituksiin perustuvalta länsimaiselta sanan vapauden rajoittamiseen tähtäävältä pyrkimykseltä.
Suomessa nimenomaan “oikeusministeriö” kaventaa julkista keskustelua estämällö puheen ja rikostutkinnan mm. seuraavissa asioissa: Lasten; mienhuoltajien ja pienyrittäjien lainsäädännöllisen syrjinnän tutkinnan sekä syyttämisen: Eoa päätös 876/2/05 … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja minsterinvastuuasiassa. Heti tuon päätöksen jälkeen oikeusministeriö alkoi valmistella Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONTAA: HE 55/2007 ja sitä seurannut “sopimus” 2008 … Suomi maksaa ja pitää Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaan kuuluvia sotarikos-“oikeudenkäyntejä”, kunhan Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi käsittelemään Suomea kokevia “yksittäsitapauksia” ( mm. Eoa 876/2/05 ).
Heti lahjonnan astuttua voimaan aloitettiin valtiopetoksen valmistelu ! Julkinen lakitietokanta FInnlex; PL 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. ( archive.today/kimmoleaks.fi ).
IHMISOIKEUDETTOMAT Suomen kansalaiset eivät siis saa kertoa “lehdistössä” kokemuksistaan virkamieten LAITTOMIEN toimien kohteena !
Totuuden kertominen luokitellaan “vihapuheksi” ja “verkkovihaksi” . Ei tarvitsisi kirjoitella mikäli Valtakunnansyyttäjänvirasto OLISI käsitellyt 9.12. 2005 samansa SYYTEILMOITUKSEN virkarikoksista lakien mukaan .
Asioiden “diariin kirjaaminenkin” kesti 8 kuukautta Valtakunnansyyttäjänvirastossa !
PL 118 § on valtiopetos; eikä se muuksi muutu siitä keskustelun estämisellä !
Jos minä olen “trolli”; hallitus on vähintää järjestäytynyt RIKOLLISJÄRJESTÖ !
ei liity aiheeseen mutta MIKRONIN uusimmat BA.4 ja BA.5 ‑variantit näyttävät väistävän tehokkaasti rokotteista saadut tai koronatartunnan seurauksena elimistössä muodostuvat vasta-aineet, kertoo tuore yhdysvaltalaistutkimus. Tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa, lääketieteellisessä New England Journal of Medicine ‑lehdessä keskiviikkona ja siitä uutisoi CNN. Tutkijat havaitsivat, että testiin osallistuneella 27 täysrokotetulla oli kaksi viikkoa tehosterokotteen saamisen jälkeen jo paljon heikompi rokotesuoja uusia omikron-variantteja vastaan kuin alkuperäistä koronavirusta. Sama tulos huomattiin myös niillä 27 tutkittavalla, jotka olivat noin kuukautta aiemmin sairastaneet koronan. tämä on juuri sitä paskan jauhamista jolla peitellään sitä asiaa että nämä rokotteet ovat heikentäneet ihmisen normaalia immuniteetti suojaa ja nyt sitä epätoivoisesti yritetään peitellä näillä selityksillä ‑variantit näyttävät väistävän tehokkaasti rokotteista saadut tai koronatartunnan seurauksena elimistössä muodostuvat vasta-aineet, kertoo meitä pidetään sätkynukke idiootteina