3s päivittäinen lihasharjoitus
Japanilaisen tutkimuksen mukaan jo 3 sekuntia tahdonalaista lihasharjoitusta voi auttaa kasvattamaan voimatasoja. Tutkimuksessa testattiin kolmessa ryhmässä hauiskääntöä; eksentrisesti, konsentrisesti ja isometrisesti.
Tutkimuksessa vertailtiin eri ryhmien tekemää harjoitetta kontrolliryhmään 4 viikon ajan 5 kertaa viikossa.
Ryhmät suorittivat hauiskääntöä maksimaalisella lihassupistuksella 3 sekuntin ajan ja kokeen aluksi ja lopuksi mitattiin voimatasoa ja lihaksen paksuutta.
Lihasvoima kasvoi 10%
Tutkimuksessa todettiin, että 3 sekuntin päivittäinen lihastyö kuukauden aikana kasvatti voimatasoja hieman:
yhteenlaskettu lihasvoima lisääntyi yli kymmenen prosenttia ryhmällä, joka teki eksentrisiä hauiskääntöjä.
Tutkija: “Jokainen lihassupistus lasketaan.”
Tutkimusta tehnyt Ken Nosaka sanoo, että tulos on osoitus siitä, ettei tehotreeni vaadi paljoa aikaa.
“Monet ihmiset uskovat, että treeniin täytyy käyttää paljon aikaa, mutta asia ei ole näin. Lyhyt, hyvälaatuinen liikunta voi olla hyväksi kehollesi, ja jokainen lihassupistus lasketaan.” Nosaka kommentoi.
Treenitapoja ja tapoja käyttää kehoa on lukuisia ja harjoittelutavat ovat vaihdelleet aikakauden ja tarkoituksen mukaan. Kehonrakennuksen nk. pronssi-kautena 1800-1900-luvun taitteessa saatettiin noudattaa myös mm. sellaista oppia, jossa lihaksia jännitettiin aina ja jatkuvasti.

online order androxal canada medicine
discount androxal canada
get enclomiphene generic alternatives
how to order enclomiphene price usa
discount rifaximin generic from canada
buy cheap rifaximin cheap from india
generic xifaxan canadian co no prescription
discount xifaxan france where to buy
canadian pharmacy staxyn reviews
purchase staxyn generic medications
avodart fedex shipping
buying avodart generic best price
buy dutasteride generic equivalent
how to order dutasteride generic drug india
cheap flexeril cyclobenzaprine usa online no prescription
can i get flexeril cyclobenzaprine without prescription
get gabapentin cheap buy online no prescription
buy cheap gabapentin uk buy over counter
buy fildena cheap in uk
cheap fildena canada over the counter