Pintavesien kunto hyvä
Ympäristöhallinto kertoo katsauksessaan vesistöjemme tilasta seuraavaa:
Arvio Suomen pintavesien ekologisesta tilasta osoittaa, että järviemme pinta-alasta 87 prosenttia ja jokivesistämme 68 prosenttia on hyvässä tai erinomaisessa tilassa. Rehevöityminen on edelleen suurin ongelma. Sisävesien tila ei ole muuttunut merkittävästi vuodesta 2013, joskin paikoin on havaittavissa lievää paranemista. Suomenlahden tila on parantunut, mutta rannikkovesien tila ei ole pääosin saavuttanut hyvää tilaa. Pohjavesien riskit eivät ole lisääntyneet.
Arviossa on mukana 6875 järvi-, joki- ja rannikkovesimuodostumaa.

Kemiallinen tila ei hyvä yhdessäkään vesistössä
Vuonna 2020 valmistuneen luokittelun mukaan hyvää kemiallista tilaa ei saavutettu yhdessäkään Suomen 6875:stä vesimuodostumassa.
Luokittelussa on vain kaksi tasoa: hyvää ja hyvää huonompi. Kemiallinen tila on hyvää huonompi, jos yhdenkin luokittelussa huomioitavan (EU-tasolla nimetyn) aineen pitoisuus ylittää ympäristönlaatunorminsa eli säädöksissä annetun pitoisuusrajan. Kemiallista tilaa heikensivät lähinnä kaukokulkeutuvat, pysyvät ja eliöstöön kertyvät aineet.
Aiheesta lisää ympäristöhallinnon sivuilla: https://www.ymparisto.fi/pintavesientila#kemiallinen
compare enclomiphene prices at major pharmacys
cheap enclomiphene cheap from canada
nuit pas cher kamagra
medicament kamagra pharmacie a bon compte france
purchase androxal generic how effective
online order androxal buy dublin
discount dutasteride generic from india
ordering dutasteride buy singapore
cheapest buy fildena generic prices
how to buy fildena usa price
cheap itraconazole australia pharmacy
buy itraconazole new york city
lowest price staxyn with no presriptoin
staxyn no prescription drug
how to buy avodart canada online order
online order avodart buy online canada
rifaximin 25 mg price
how to buy rifaximin generic uk buy
generic xifaxan in the united states
can you buy xifaxan in mexico
koupit kamagra v chicagu
kamagra fedexová doprava